Kentänhoitokoneiden toimituksissa viiveitä

– Normaalivuosina kentänhoitokoneiden hankinta on sujunut siten, että kentät ovat kesän aikana huomanneet jonkin tarpeen kalustossaan ja miettineet siihen ratkaisua. On tehty koeajoja ja tutkittu vaihtoehtoja, ja lopulta päädytty sopivaan ratkaisuun. Kun hankinta on vielä mahtunut budjetin raameihin, on tilaus saatu tehtyä loppuvuoden aikana, jolloin toimitusta on voitu odottaa seuraavan vuoden keväällä, maalis–toukokuussa. Tällaiseen aikatauluun on siis vuosien aikana totuttu, aloittaa Hakon Petri Aaltonen.

Teksti: Jukka Rimpiläinen, Honour-mediat

– Tänä vuonna “Golfin vuosikello” meni rikki eivätkä konetoimitukset tehtaalta ole toteutuneet entisellä tavalla. Aaltosen mukaan konetoimitusten ongelmat ovat globaalit ja koskevat enemmän tai vähemmän kaikkia valmistajia. Hako oli heti alkuvuodesta yhteyksissä kaikkiin asiakkaisiinsa ja kertoi tilanteen, ja on sen jälkeen päivittänyt tietojaan asiakaskohtaisesti. Kaikista tälle keväälle suunnitelluista Toro-merkin konetoimituksista saadaan kuitenkin toimitettua tämän vuoden aikana noin 80 %. Mutta noin 15 koneen toimitus siirtyy ensi vuodelle, Aaltonen harmittelee. – Kentät ovat suhtautuneet viivästyksiin ymmärryksellä, harvalla kyse on kuitenkaan kriittisen koneen toimituksesta. Ja niitä, joiden kohdalla näin on, olemme pyrkineet auttamaan demo-koneiden avulla, hän lisää.

Maailmanlaajuinen komponenttipula vaivaa
Yhtenä syynä konetoimitusten viivästymiseen on maailmanlaajuinen komponenttipula. Kentänhoitokoneetkin koostuvat sadoista, jopa tuhansista eri komponenteista, jotka tulevat tehtaalle eri puolilta maailmaa. Yhdenkin komponentin saatavuusongelmat hidastavat toimituksia. Komponenttipula sai alkunsa pandemiasta, joka sulki tehtaita varsinkin Kiinassa, mutta myös muualla maailmassa. Toisaalta pandemian aiheuttama golfbuumi aiheutti voimakkaasti kasvaneen tilausvyöryn Toron tehtaille. Tehdas ei ole pystynyt nopealla aikataululla vastaamaan kasvaneeseen kysyntään, mutta on jo reagoinut haasteeseen.
– Kenttien tulisi nyt reagoida muuttuneeseen tilanteeseen aikaistamalla tilauksiaan, Aaltonen opastaa. – Mitä aikaisemmin se oma tilaus nousee tehtaan tuotantolistalle, sitä varmemmin myös toimitus tapahtuu, hän lisää. Asiakas ei voi oikeastaan tehdä muuta kuin yrittää turvata oma paikkansa tilausjonossa mahdollisimman aikaisella hankintapäätöksellä. Toimitusten osalta yleisohjeena on, että toimitus tapahtuu vuoden 2023 aikana. Sen tarkemmin tehdas ei niitä tällä hetkellä lupaa.

Hako antaa hintatakuun
Merkittävän ongelman kentänhoitokoneiden kauppaan aiheuttaa myös hintojen nousu, ja siinäkin on syynä kova kilpailu komponenteista sekä kasvaneet materiaali-, tuotanto- ja rahtikustannukset. – Lisäksi joudumme maksamaan tavallaan ekstraa vahvistuneesta dollarista, minkä vaikutus ei ole ihan vähäinen, Aaltonen arvioi. Hinnoittelussa on lisäksi pientä epävarmuutta ja todennäköisesti seuraavienkin kuukausien aikana tulee vielä uusia hinnankorotuksia. Tehdas ei kaikilta osin sitoudu hintoihin ja myös rahtikuluihin voi tulla muutoksia, joten maahantuojana Hakokin on tiukan paikan edessä. Pitäisi myydä vaikkei tiedä milloin tuotteen saa tai mitä se lopulta maksaa. – Olemme Hakolla ottaneet riskin itsellemme ja annamme 2023 konetoimituksille takuuhinnan, Aaltonen painottaa.

Hän nostaa esiin myös yhden tärkeän asian toimitusaikojen venyessä. Rahoitustarjousten voimassaolo on yleensä 3–6 kk ja mikäli toimitusaika venyy, saatetaan rahoitusneuvotteluihin joutua uudelleen. Lisäksi alkuperäisen rahoituspäätöksen korko on voinut nousta, mikä ei kuitenkaan onneksi kuukausierässä ole merkittävä muutos. Uusi myönteinen rahoituspäätös saattaa muuttuneessa tilanteessa nousta haasteeksi. – Olemme tällaisissa tilanteissa ja resurssiemme rajoissa pyrkineen auttamaan asiakkaitamme rahoittamalla näitä kauppoja, toteaa Petri Aaltonen haastattelun lopuksi.