Koski-Golfin klubitaloon tehtiin upea lasitettu terassi ison ulkoalueen lisäksi.

Golfkenttä tehtaan valossa

Jokainen golfkenttä Suomessa haluaisi kumppanikseen kansainvälisen suuryrityksen. Sellaisen, joka olisi läsnä ja tukena kentän kaikissa vaiheissa aina rakentamisesta alkaen. Tämä tarina on Koski-Golfista Kuusankoskelta, Eerolan tilalta, johon tehdaskin halusi golfkentän upeaan maisemaan Kymijoen rannalle. Ja siitä, kuinka paperitehdas hyödynsi 1990-luvulla golfkeskusta kestitsemällä sielä paperin kotimaisia suurkuluttajia ja tietysti kansainvälisiä vieraitaan. Paljon on muuttunut vuosikymmenten aikana, mutta Koskigolfin ja UPM Kymmenen kumppanuus on säilynyt kertomisen arvoisena. Kenttään uskoi myös Kuusankosken kaupunki, joka tuki kentän rakentamista kahteen otteeseen

Teksti: Jukka Rimpiläinen
Kuvat: Jukka Rimpiläinen, Teija Puustinen, kentän ja tehtaan nettisivut sekä Kari Mikkolan arkistot

Tähän tarinaan on myös henkilökohtainen yhteys, sillä kutsun Koski-Golfin vierailulle sain ystävältäni Kari Mikkolalta, jonka itse asiassa tapasin ensimmäisen kerran tehtaan kestitsemismatkalla. Toimin tuolloin mainostoimistoyrittäjänä Hyvinkäällä ja tuotimme esitteitä suomalaisille suuryrityksille. Kirjapaino, jossa niitä painatimme tiesi golfharrastuksestani ja ehdotti osallistumaan tehdasvierailuun ja golfkierrokseen Kuusankoskella. Kari Mikkola oli 1990-luvun alussa Kymi Paperin Kuusankosken tehtaan palveluksessa, kunnes vuonna 1997 Yhtyneet paperitehtaat ja Kymmene-konserni fuusioituivat, jolloin hänestä tuli UPM-Kymmenen hienopaperidivisioonan Suomen myyntijohtaja. – Kotimaisia vieraita kävi tehtaalla vuosittain toista tuhatta, lähinnä toimistotukkuliikkeistä ja vastaavista. Oli kuntapäättäjiä, isoa ja pienempää johtajaa, miehiä ja naisia, Mikkola muistelee ja luettelee edelleen ulkomuistista tehdasvierailun kohokohdat haketuksesta sellunkeittoon ja aina paperinvalmistukseen saakka. Kirjoittaja osallistui vierailuun paperitukkurin vieraana, yhdessä kirjapainon muiden asiakkaiden kanssa. – Olihan se kiinnostavaa nähdä, miten Kymartit ja muut esitepainatuksissa käytetyt päällystetyt paperit valmistettiin.

Tässä on siis kaksi toisiinsa liittyvää tarinaa rinnakkain. Koskigolfin synty ja kukoistus kansainvälisen suuryrityksen toimiessa kummina sekä tehtaalla työskennelleiden henkilökohtaiset muistot.

Ilmakuva Kuusanniemestä kertoo tehtaan todellisen suuruuden ja golfkentän sijainnin alueella.

Tehtaan perustamisesta jo 150 vuotta

Kymin tehtaiden toiminta sai alkunsa, kun helmikuussa 1872 forssalaisen, yhden aikansa moderneimman teollisuusyrittäjän Axel Wilhelm Wahrenin johdolla sovittiin Kymmene Aktiebolagin perustamisesta sekä puuhiomon ja paperitehtaan rakentamisesta Kuusankosken äärelle. Tammikuussa samana vuonna Louhisaaren kartanon omistaja kreivi Carl Robert Mannerheim yhdessä yli 30 muun osakkeenomistajan kanssa perusti Kuusankoski Aktiebolagin. Runsaat kaksikymmentä vuotta myöhemmin Tampereen Kattohuopatehdas Oy rakensi Rudolf Elvingin johdolla puuhiomon ja paperitehtaan Kymijoen Voikkaankoskelle. Vuonna 1904 Kymmene, Kuusankoski ja Voikkaa yhdistyivät – syntyi Kymin Osakeyhtiö. Yhtiön laajeneminen Kuusankosken ulkopuolelle alkoi 1910-luvulla ja kansainvälistyminen kaksikymmentä vuotta myöhemmin. Nykyisellä tehdasalueella Kuusanniemessä toiminta käynnistyi 1964, kerrotaan tehtaan verkkosivuilla.

Golfkentän synty

Iso paperitehdas toi Kuusankoskelle hyvinvointia vuosikymmenten ajan, ja työntekijöistä kasvoi tiivis yhteisö, jolla oli oma kauppa, koulu ja terveydenhoito sekä paljon muutakin yhteistä toimintaa. Tehtaalla oli omat viljelykset ja navettakin, eli syötävää tuotettiin itse, kunnes vuonna 1984 tehtiin päätös maanviljelyn lopettamisesta. Sen seurauksena isot maa-alueet jäivät muuhun käyttöön, ja niille ryhdyttiin miettimään vaihtoehtoja. Kentän toimitusjohtaja Mika Niinimäki muistaa henkilöt, joiden vaikutuksesta golfkentän rakentaminen nousi esiin. – Ilmari Lindberg ja Jarmo Rissanen olivat ainakin hankkeen vetureina, ja silloinen tehtaan johtokin innostui hankkeesta. Jopa niin paljon, että tehtaan maatilan silloinen työnjohtaja, Pentti Sopanen jäi ensimmäiseksi kenttämestariksi vastaten myös kentän rakentamisesta, hän muistaa. Poikkeuksellista toiminnassa oli se, että hän pysyi tehtaan palkkalistoilla, eikä siten kuluttanut uuden kentän rakentamisbudjettia. Mika Niinimäki tarkentaa samalla, että golfkentän maa-alueet eivät itse asiassa ole tehtaan omistuksessa vaan UPM konsernin. – Yhteistyö on toiminut poikkeuksellisen hyvin kaikkina aikoina. Viime vuonna uusittiin kentän vuokrasopimus 25 vuodeksi, Niinimäki korostaa.

Eero Niinikoski

Keskusteluissa Mika Niinimäen ja muiden paikallisten kanssa yksi nimi nousee jatkuvasti esille. – Eero Niinikoski osaa kertoa tästä tarkemmin, tulee kuin yhdestä suusta. Nopea googlailu sen varmentaa, Niinikoski toimi pitkään paperitehtaan tiedotusjohtajana ja vuosina 1987–1999 Kuusankosken Golfkeskus Oy:n hallituksen jäsenenä ja kolme viimeistä vuotta hallituksen puheenjohtajana. Hän on siis oikea henkilö kertomaan golfkentän perustamiseen liittyvistä vaiheista.

Golfkenttä rakennettiin ilman velkarahaa

Kymiyhtiön paikallisjohtaja Olav A. Hixén puuhasi 1973 yhdessä muiden metsäyhtiöiden kanssa golfkenttää Kymenlaaksoon. Sopiva maa-alue löytyi Myllykosken läheltä, mutta kaupat kuitenkin peruuntuivat viime hetkellä. Sitten tuli lamakausi ja suhdanteet veivät hankkeen mennessään. Golfista ryhdyttiin puhumaan uudelleen elokuun lopulla 1986, jolloin Kymmene-konsernin pääjohtaja Casimir Ehrnrooth päätti lopettaa maanviljelyksen yhtiön kaikilla tiloilla. Tässä vaiheessa heräsi useammankin golfarin mielessä ajatus uuden kentän saamisesta Eerolan tilan maille. Olihan naapuripitäjään Kouvolaan perustettu golfseura jo 1985, mutta sillä ei ollut vielä omaa kenttää. Kun Kymi-ryhmän toimitusjohtaja Peter Stackelberg antoi paikallisjohtaja Ilmari Lindbergille tehtäväksi tutkia kentän rakentamismahdollisuuksia, alkoi tapahtua. Lindberg pestasi tunnetun kenttäsuunnittelijan Kosti Kurosen hahmottelemaan kenttää ja piirustusten valmistuttua Ehrnrooth oli vakuuttunut, että hanke oli hyvä ajatus.

Rahat kenttään tehtaalta ja kaupungilta

Kymmene Oy päätti antaa osakepääomaksi 1 milj. mk, jolla päästiin perustamaan Kuusankosken Golfkeskus Oy vuoden 1986 lopulla. Kenttää varten golfyhtiö vuokrasi Kymmene Oy:ltä 110 hehtaarin maa-alueen 50 vuoden sopimuksella. Kuusankosken kaupunginisät osoittivat melkoista kansalaisrohkeutta myöntäessään vuoden 1987 talousarvioon toisen miljoonan kentän rakentamiseen. Kaupunkilaiset tosin arvostelivat päätöstä melkoisesti, mutta soraäänet vähitellen hävisivät, kun kansa näki komean lopputuloksen.

Kymmene Oy:n tuki oli keskeinen myös kentän rakennusvaiheessa, sillä golfyhtiö saattoi tehdä edullisen urakkasopimuksen YIT:n kanssa, koska kyseisen firman koneet olivat samoihin aikoihin muokkaamassa jättikokoisen paperikonehallin perustuksia aivan alueen tuntumassa. Suuri apu kentän suunnittelijalle ja urakoitsijalle oli lisäksi Eerolan tilan työnjohtajasta Pentti Sopasesta, joka pystyi kertomaan alueen maapohjan ominaisuuksista aarin tarkkuudella. Myöhemmin hänestä tulikin kentän ensimmäinen kenttämestari.

Eerolan kentän rakennusvaiheessa koettiin vastoinkäymisiä poikkeuksellisen kylmän talven 1987 johdosta, sillä routakerros oli varsin vahva aiheuttaen lisätyötä ja kustannuksia. Kaiken lisäksi kesä 1988 oli varsin sateinen ja pahimpina aikoina työkoneet upposivat liejuun päiväkausiksi. Kesän lopulla väylät 1–9 olivat viheriöineen peruskunnossa, mutta muuten kenttä oli pahasti kesken. Kuusankosken kaupunki sijoitti kenttään vielä toisenkin miljoonan, ja rakennustöitä saatettiin jatkaa vaihtelevalla menestyksellä säätilojen aiheuttaessa edelleenkin vaikeuksia. Tavoitteena oli, että pelaaminen päästäisiin aloittamaan seuraavana vuonna 1989. Paahtava helle poltti kuitenkin ruohon ja kenttä halkeili kuivuuttaan aiheuttaen sen, että väylät 10–18 valmistuivat vasta elokuussa ja vihkiäiskilpailu päästiin pitämään 12.8.1989.

Eerolan golfkenttää voidaan pitää varsin poikkeuksellisena maassamme erityisesti siksi, että se rakennettiin ilman velkaa. Kymmene Oy:n ja Kuusankosken kaupungin merkittävä tuki antoivat työrauhan rakennusaikana ja hyvin sujuneet osakeannit takasivat toiminnan jatkuvuuden.

– Kentän pituus takatiiltä on 6 305 metriä. Pituutensa johdosta se on vaikea, mutta pelaamista helpottaa kentän väljyys, joka tekee siitä aloittelijallekin ihanteellisen, Eero Niinikoski kirjoittaa.

Viljapellot golfkentäksi – Pentti Sopasen haastattelusta

MinKuusas-blogista löytyy asiaan liittyvää aineistoa, sillä siellä on haastateltu golfkeskuksen ensimmäistä kenttämestaria, joka valvoi myös kentän rakentamisen. Pentti Sopasen oma tarina alkaa jo paljon aikaisemmin, mutta poimitaan tähän mukaan golfkentän vaiheet. Täältä voit lukea hänen koko tarinansa.

Viljelysmaiden muuttamisessa golfkentäksi ei kauan nokka tuhissut. Vuoden -87 maaliskuussa ruvettiin rakentamaan golfkenttää. Valmistuminen siirtyi aikeista huolimatta seuraavaan vuoteen. – Talvi -87 oli vuosisadan pakkastalvi. Kauheat pakkaset, ne alkoivat uudeltavuodelta ja kestivät maaliskuulle asti. Suojapäiviä ei juuri ollut, ja oli lähes 40 astetta miinusta, Pentti päivittelee. Hän olisi päässyt yhtiön metsäosastolle Mäntyharjuun maatalouden loputtua Eerolassa. – Olisin ollut siellä jonkinlainen pomo. Mutta sitten henkilöstöpäällikkö Mäkelän Lasse sanoi, että jää tähän kenttämestariksi, kun sinulla on niin hyvä paikallistuntemus. Sovittiin, että Kymiyhtiö maksaa minulle palkan niin kauan kuin työelämässä olen, ja niin jäin tähän. Golfkentällä tuli tehtyä töitä toistakymmentä vuotta.

Maisemat eivät tosiaan näytä enää peltoviljelykseltä. Kentän suunnitteli Kosti Kuronen. – Nurmetettiin, istutettiin puita, kaivettiin vesiesteitä ja hiekkaesteitä. Siihen aikaan ei tahtonut saada mistään tietoa golfkentän rakentamisesta. Tässä oli konsultti, ja yhtiön rakennuspäällikön Matti Jankerin ja Lindbergin Ilmarin kanssa sitä tehtiin.

Talvisin pitkät lomat?

Kenttämestarin vastuulla on kenttä ja sen ruohon kasvu. Hän on työntekijöiden työnjohtaja. Talvisin kenttämestarilla on pitkät lomat. Nykyinen (v. 2016, Peter Gilberti) viettää aikaa kotimaassaan Englannissa. Pentti Sopanen viihtyi Mäntyharjulla omissa metsissään.

– Kenttä ei ole yhtiön, vaikka se on osakkaana golfyhtiössä ja on vuokrannut sille kentän alueen. Mutta minulle palkan maksoi koko ajan yhtiö, samoin mekaanikolle, joka hoiti paljon muutakin kuin kentän koneita. Golfkeskus hoitaa kiinteistön ja kentän, seura operatiivisen toiminnan.

Pentti Sopanen sanoo, että Eerolan kenttä on yksi Suomen parhaita. – Ainakin väkeä käy kovasti. Minun viimeisinä vuosinani pelattiin yli 20 000 kierrosta kaudessa, paljonkos nyt? Pena huutelee caddiemasterille ja kuulemme, että nykyisin (tieto vuodelta 2015) pelataan noin 30 000 kierrosta vuodessa. Lukumäärä on Suomen korkeimpia.

Pena tuhahtelee, ettei kenttä ole saanut Golf-lehdessä hyviä arvosanoja. Mutta pääasia, että ihmiset tykkäävät. Hän pelaa itsekin mutta vähättelee: hyvin vähän, sen verran että tietää mitä golf on.

Myrkkyjä – no ei todellakaan

Perinteinen kysymys golfkenttiin ajettavista myrkyistä selvästi tympii entistä kenttämestaria. – Ei pidä paikkaansa. Ei se vaadi yhtään enempää kasvinsuojeluaineita kuin maatalous, todennäköisesti paljon vähemmän. Eihän se tarvi kuin lannoitteita vähän, enemmänhän maataloudessa lannoitetaan. Pitää puhua kokonaisuudesta. Tässäkin on nurmea joku 70 hehtaaria, jota ei lannoiteta paljon yhtään. Viheriöt ja lyöntipaikat ovat pieniä länttejä, ja vaikka niitä vähän enemmän lannoitetaan, niin muu osa kentästä saa hyvin pieniä typpimääriä – kokonaisrasitus luonnolle on minimaalisen pieni. Ihan väärä käsitys se myrkyttäminen, sitä puhuu ne jotka ei tiedä. Kyllä minä sen selvitin monta kertaa kun sanottiin että saastutetaan, että ei se pidä paikkaansa.

Rikkaruohoja ja tauteja vastaankin golfkentällä käytetään vain vähän aineita. – Ei pidä puhua myrkyistä. Ne on kasvinsuojeluaineita. Golfkenttä pysyy hyvänä, kun nurmea leikataan, lannoitetaan ja hoidetaan tarpeeksi. Talven aikanakaan se ei mene silloin miksikään. Nurmen leikkaaminen vaatii taitoa ja pitkää kokemusta. – Tänä päivänäkin täällä on kaksi minun palkkaamaa ihmistä töissä: kenttämestari Peter Gilbert ja kentänhoitaja Tapani Puhakka.

Pentti Sopanen kertoo, että alussa kuusaalaiset katsoivat vähän vinoon koko golfkenttähanketta, mutta nyt se on otettu omaksi ja moni harrastaa itse. Pukeutumiskoodi ei täällä ole jyrkkä, pukeutumissäännöt ovat alun tarkoista ajoista muuttuneet ja muuttuvat vielä. Kello on kolme joulukuisena iltapäivänä, päivä alkaa olla pulkassa. Pois lähdettäessä Sopanen osoittelee paikkoja: navetan ja hevostallin välissä on nyt parkkipaikka, ennen siinä oli aumakattoinen lantala. Hevostallilta työnnettiin lanta ilmarataa myöten lantalaan, navetasta tuli toinen linja.

Mäen päällä lantalan takana oli sepän paja. – Täällähän oli kaksi yhtiön seppää alkuaikoina. Piti kengittää hevosia ja huoltaa työkaluja. Ja oli vielä kirvesmies-puuseppäkin. Ammattimiehiä oli joka lähtöön.

Golfkentän väylätkin ovat tutut. Metsään niistä on tehty osa nelosväylästä, ja kolmosesta ja väylä kaksitoista kokonaan. Kahdeksantoista väylää siellä, missä joskus on ollut kukoistava maatila. Ajat muuttuvat.

Tehdasvierailut ja golfkenttä

Tehtaan palveluksessa 1990-luvulla työskennellyt Kari Mikkola vieraili muistoja täynnä olevassa Koski-Golfissa yhdessä poikansa Hugon kanssa.

Hypätään jälleen iloiselle 90-luvulle, jonne omakin ensikokemus tehtaasta ja golfkentästä ajoittuu. Tehdaskäynnistä jäi mieleen se valtava vauhti, jolla paperia syntyi noin 8 metriä leveiden rullien pyöriessä vinhaa vauhtia. Valtavassa tehdassalissa ei juurikaan muita näkynyt, kuin meidän vierasjoukkomme, mutta sitten alkoi tapahtua. Paperirata katkesi kesken esittelyn, ja kuin taikaiskusta miehiä ilmestyi tilannetta korjaamaan joka puolelta. Sen parin minuutin aikana hukkapaperia syntyi satoja metrejä, mutta tilanne oli ohi yhtä nopeasti kuin se alkoikin. – Paperia tuotettiin 1000 metriä minuutissa, Kari Mikkola muistelee. – Linjan päässä on lopuksi rulla valmista tuotetta ja se painaa 20 000 kiloa. – Yhden tällaisen rullan ajaminen vie noin tunnin, hän muistaa. Tehdasvierailusta mieleen jäi myös valvomo, jossa paperimiehillä oli hierovat tuolit.

Mikkolan mukaan vastaavilla tutustumiskäynneillä kävi 1200 kotimaista vierasta vuodessa, jonkin verran myös ulkomaisia vieraita. – Vieraat saapuivat busseilla ja pääosa heistä oli toimistotukkujen työntekijöitä. Toimistoissa A4-tulosteita käytettiin tuolloin runsaasti. Vieraiden joukko oli kirjavaa, oli kuntapäättäjää, johtajaa, päällikköä jne. Vieraille esiteltiin paperivalmistuksen koko prosessi aina kuorimo-haketin-linjalta, jossa tukit syötettiin nieluun, jossa ne haketettiin puulastuiksi, joista keitettiin sellua.

Kaikki vieraat eivät tietenkään pelanneet golfia, mutta muutaman kerran kesässä saatiin kenttä täyteen ja kisa pystyyn. Järjestelyt ja tarjoilut olivat ykkösluokkaa – se oli sitä vanhaa hyvää aikaa. Näistä tapahtumista on paljon legendaarisia kertomuksia, mutta julkaisukelpoisia vähemmän. Kentällä pelattiin myös hyväntekeväisyyskisoja, joissa mukana oli urheilu- ja viihdemaailman huippuja.

– Erään työkaverini lapsi sairastui syöpään ja hänet siirrettiin Kotkan sairaalaan, koska paikallisessa sairaalassa ei ollut hoitoon tarvittavia välineitä. Siitä syntyi idea hyväntekeväisyyskisaan, jolla kerättäisiin varoja tilanteen korjaamiseksi, Kari Mikkola muistaa. Hänellä oli entuudestaan hyvät kontaktit NHL-pelaajiin ja yhdessä Jari Kurrin ja Jussi Lepistön kanssa ideat kursittiin kasaan. NHL-pelaajat kuljetettiin Kuusankoskelle busseilla yhdessä muiden vieraiden kanssa ja tunnelma oli katossa heti alkumatkasta. Show-meiningistä paikan päällä vastasi Jukka Laaksonen yhdessä Laitilan Juhan ja Joonas Myllyveräjän kanssa. Kuusankoskella ohjelmaan kuului myös sairaalavierailut lasten syöpäosastolla. Vuosittain sairaalalle kerättiin 20 000 – 30 000 markkaa. Parhaimmillaan tapahtuma oli vuosina 1995 ja 1996 kun oli juuri voitettu jääkiekon maailmanmestaruus. Seuraavina vuosina mukaan kutsuttiin myös suomalaiset golfin kärkinimet. Historia muistaa myös urheiluseura Zoomin legendaariset vierailut Koskigolfissa. Antaa kuvien kertoa lisää:

Klikkaa kuvaa ja katso suurempana.

Kenttä hienoilla näkymillä

Takaisin nykyhetkeen ja vierailumme kohokohtaan, pelikierrokseen. Koski-Golf sijaitsee Kuusaanniemessä, jota Kymijoki kiertää. Kierroksen puolivälissä upea maisema alkaa viedä huomion itse pelistä, joten keskittymistä tarvitaan. Kamerat ja käännykät räpsyvät ja kuvia kertyy. Oi Suomi on ja kyllä meidän kelpaa. Pohdin loppureikien aikana kentän toimitusjohtajan painottamia asioita. – Yhtiötä johdetaan talous edellä painottaa Koski-Golfin toimitusjohtaja Mika Niinimäki. – Meillä on investointisuunnitelma 5–10 vuodeksi ja sitä toteutetaan resurssien mukaan. Esimerkkinä vaikka ravintolan laajennus, joka toteutettiin omasta kassasta, vaikkei se mikään pieni projekti ollutkaan, hän lisää. Niinimäen mukaan myös jäsenten keski-ikää on saatu nuorennettua, kiitos golfbuumin lisäksi siihen suunnattujen toimenpiteiden.

Hyvin alkanut pelikierrokseni kokee loppureikien aikana muutaman takaiskun. Yksi pallo loikkii piilossa olleeseen esteeseen ja epäonnistunut avaus ei jaksanutkaan veden yli, vaikka siihen kovasti luotin. Klubitalo siintää jo pelaajien silmissä, kierros saa päätöksensä, viimeiset putit kolahtavat kuppiin.

En ole vielä törmännyt golfkenttään, jonka tarinasta ei löytyisi ainutlaatuisia yksityiskohtia. Ja näitä tarinoita tulisi jaksaa kertoa, sillä ne ovat yhteisön omaa historiaa, sitä mikä erottaa ne muista samanlaisista toimijoista. Yhteiset kokemukset ohjaavat yhteisön toimintaa ja antavat sille oman persoonallisuuden. Koski-Golfissa 1500 jäsentä on saanut nauttia golfin iloista jo 35 vuotta, ainutlaatuisessa maisemassa, ei tehtaan varjossa vaan valossa. Täällä tehtaasta puhutaan pelkkää hyvää, sillä niin paljon hyvinvointia se on alueella tuottanut.

Jukka Rimpiläinen