AjankohtaistaHonour Golf-lehti | 11.12.2024 12:36
Kytäjä Golf kehittää Suomen ykköskenttää – South Eastin uudistus käynnistyy syksyllä 2025
Suomen parhaaksi golfkentäksi lukuisissa kansainvälisissä kenttärankingeissa arvostetun Kytäjä Golfin South Eastin perusparannustyöt alkavat vuoden 2025 syksyllä. Kytäjän osakkaat päättivät joulukuun 9. päivän yhtiökokouksessa uudistushankkeen ensimmäisestä vaiheesta.
Kestävään ja pitkäikäiseen lopputulokseen tähtäävä uudistustyö parantaa kentän peliolosuhteita ja kentänhoidon kustannustehokkuutta, mikä hyödyttää niin osakkaita kuin kenttäyhtiötä myös tulevaisuudessa. South Eastin korjaushanke toteutetaan kahdessa vaiheessa ja sen kustannusarvio on noin 1,5 miljoonaa euroa. Hankkeen ensimmäinen vaihe luo perustan koko uudistukselle. Toisesta vaiheesta päätetään joulukuussa 2025, ja se on suunniteltu toteutettavaksi syksyllä 2026.
“South Eastin pelattavuus parani huomattavasti vuonna 2020, kun kentän kaikki viheriöt uusittiin. Vaikka kentänhoito on jatkuva prosessi, on nyt aika tehdä laajempia kunnostustöitä kentän kehittämiseksi”, toteaa Kytäjä Golfin toimitusjohtaja Jukka Koivu. “Korjaustyöt toteutetaan kauden päätteeksi syys-lokakuussa, joten ne vaikuttavat pelaamiseen vain lyhyen aikaa.”
Kytäjä valitsi projektin kumppaniksi tarjouspyyntöprosessin jälkeen kansainvälisesti arvostetun Nelson & Vecchion. Osa uudistuksista toteutetaan yhtiön sisäisinä projekteina.
“Kentän infrastruktuurin vanhetessa kentänhoito muuttuu entistä haastavammaksi ja kalliimmaksi. Kentänhoitajien aikaa kuluu silloin viimeistelytöiden sijaan rakenteiden korjaamiseen. Myös tulevaisuudessa lisääntyvä sääntely, muuttuneet hoitokäytännöt ja talvityöt asettavat lisäpaineita kentän kunnossapidolle”, kertoo kenttämestari Antti Koskela. Uudistuksien avulla henkilöstö voi jatkossa keskittyä kentän viimeistelyyn ja kunnon parantamiseen. “Remontin ensimmäisessä vaiheessa korjataan mm. viheriöiden ympäristöjä ja viheriökastelua, bunkkereita ja pelaajateitä. Lisäksi lyöntipaikkojen ja niiden lähialueiden osalta tehdään uudistuksia.” Kytäjärven läheisyydessä kulkevien kentän 14. ja 18. väylien reunaa muotoillaan niin, että saadaan selkeämpi raja pelialueen ja esteiden välille.
Kytäjä Golfin kausi 2024 kaikilla mittareilla ennätyksellinen
Kytäjä nousi syksyllä julkaistussa Golf World -lehden rankingissa Pohjois-Euroopan parhaaksi golfkeskukseksi ja sijoittui koko Manner-Euroopan listalla 48. sijalle. Lisäksi South East valittiin Suomen parhaaksi golfkentäksi World Golf Awardsin kansainvälisessä äänestyksessä. Kenttien hyvä laatu on heijastunut myös myyntiin. Golfkeskuksen myynti nousi jo neljäntenä vuonna peräkkäin uuteen ennätykseen, ja lisäksi jokainen yksittäinen kuukausi on ollut kaikkien aikojen paras.
“Myynti kasvoi viime kaudesta yli 20 % ja vuodesta 2020 kasvua on huimat yli 130 %. Myös kauden liiketulos oli erinomainen”, toteaa Koivu. “Koko menestyksemme perustuu erinomaiseen ja ammattitaitoiseen henkilöstöön.” Tunnustuksena Kytäjä Golf sai jo neljättä kertaa peräkkäin Great Place to Work -sertifikaatin.