HAKO GROUND & GARDEN
Kerätty tieto päätöksenteon perustana
Janne Lehdon kentänhoitoa koskevan alustuksen jälkeen oli tärkeää kuulla myös kentänhoidon laitetoimittajien näkemykset asiaan. Ensimmäisenä puheenvuoron käytti Hako Ground & Garden Oy:n liiketoimintajohtaja Petri Aaltonen.
Golfkoneiden myyntiä Hakolla tekee Petrin lisäksi Jesse Kaan.
Petri Aaltonen muistutti, että työaikaseurantaa työtehtävittäin voidaan jo nyt seurata työkoneisiin liitetyillä ohjelmistoilla. Niiden avulla voidaan sanoa paljonko aikaa eri tehtäviin kuluu ja mitä se maksaa. Se antaa myös tiedon siitä kuluuko aikaa ja rahaa johonkin vähemmän tärkeään, eli saadaanko panostukselle riittävä vastine. Aaltosen mukaan kannattaa myös laskea ovatko koneen käyttö- ja ylläpitokulut liian suuret.
Torolla on MyTurf-seurantajärjestelmä, jonka avulla Toro-koneiden ja myös muiden merkkisten koneiden toimintaa voidaan seurata. Järjestelmä toimii myös varaosien tietopankkina ja muistuttaa huolloista.
Muutoksen työkaluja
Petri Aaltonen pitää muutoksen työkaluina työnjohtoa, töiden suunnittelua ja ajoitusta. Kentillä työskentelee kesäaikaan myös kausityöntekijöitä jotka perehdytetään tehtäviin kauden alussa. Aaltosen mukaan aamun työtunnit tulee ottaa tehokkaaseen käyttöön, jopa varata kentänhoidolle sieltä aikaa. Työpäivien pituuden haasteena ovat iltapäivän viimeiset tunnit. Löydetäänkö sinne merkityksellistä tekemistä. Paikallisella sopimisella työaikoja voitaisiin myös erilaistaa.
Työkoneiden tehokkuus on lisääntynyt vuosien aikana ja uusilla koneilla saadaan eniten aikaan. Koneiden taloudellisuus on parantunut, hybridikoneilla polttoainnesäästö on jopa 30 %. Myös huollon tarve on vähentynyt ja huoltovälit pidentyneet. Kokonaan sähkötoimisten leikkureiden etuina ovat hiljaisuus, säästöt käyttö- ja huoltokuluissa sekä ympäristöystävällisyys.
Ihannetilanne Aaltosen mukaan olisi, jos kentän konekanta mietittäisiin kentän todellisten tarpeiden mukaan, sen sijaan että mietitään korvaavia koneita aiempien tilalle. Tällöin voitaisiin huomioida kentän osa-alueiden pinta-alat ja leikkuukorkeudet paremmin. Koneiden monikäyttöisyys on sekin lisääntynyt, Aaltonen muistuttaa. Käyttöiän maksimointi vaatii alusta alkaen ennakoivan huollon ja alkuperäisvaraosien käytön. Lisäksi päivittäiset tarkistukset ja yleinen huolenpito pidentävät koneiden käyttöikää.
Muutos ja vertailu
Aaltosen mielestä absoluuttisia numeroarvoja tärkeämpää ja mielenkiintoisempaa on aikaansaatu muutos. Se tosin edellyttää pidempiaikaista seurantaa. Miten muutos näkyy ajankäytössä ja kulurakenteessa? Mukaan kannattaa ottaa myös esimerkiksi Pelaaja ensin -palautteet ja verrata tehtyjä toimia sen kautta saatuihin palautteisiin.
Kentän tavoitteena yleensä on kentänhoidon kustannusten säästö, hoitotason nostaminen ja asiakkaiden paremmat palautteet.
Hakolla on valmiudet teknisen tuen antamiseen ja koulutukseen varsinkin talviaikaan.
Työkoneiden toimitusaikoihin ja saatavuuteen on ollut haasteita ja ne jossain määrin jatkuvat, mutta haasteet eivät koske kaikkia malleja. Tämä on edellyttänyt asiakkailta venymistä uudenlaista aikataulutusta päätöksenteossa. Maahantuojan puolella riski hinnoittelussa on kasvanut. Aaltonen painottaa avoimen tiedotuksen merkitystä ja muistuttaa, että demokoneita voidaan lainata kentille varakoneiksi.