Suomen Golfkentät ry järjestää:
Puheenjohtaja&Toimitusjohtaja-päivät 6.–7.9.2023
Yhdistyksen järjestämät PJ&TJ-päivät ovat olleet erittäin suosittuja, sillä niissä jaetaan arvokasta tietoa kenttäyhtiöiden asioista. Samalla yhtiöiden hallitusten puheenjohtajat ja toimitusjohtajat pääsevät verkostoitumaan kollegoidensa ja alan muiden toimijoiden kanssa.
Paikka: Kylpylähotelli Nokia Eden, Paratiisikatu 2, 37120 Nokia
Ohjelma:
Keskiviikkona 6.9. lounas klo 13 alkaen, ohjelma alkaa klo 14.
Illallinen alkaa noin klo 20.00
Torstaina 7.9. kokous klo 9 alkaen, lounas ennen pelikierrosta Edenissä.
Mahdollisuus majoittumiseen Nokia Edenissä.
Keskiviikkona: Kentänhoidon tulevaisuus; datan keruu ja teknologia
Tällä kertaa aiheet ovat erityisen ajankohtaiset ja tärkeät. Kentänhoidon kustannukset ovat olleet kovassa nousussa lannoitteiden ja kasvinsuojeluaineiden kustannusten nousun myötä. Kentänhoitokoneiden saatavuudessa on ollut vaikeuksia ja viime vuonna sääolot tekivät työstä vieläkin vaikeampaa. Kentänhoidon yksi arvostetuimmista osaajista Suomessa, kenttämestari Janne Lehto tulee keskiviikkona 6.9. kertomaan kentänhoidon uusista tuulista ja nykyaikaisista menetelmistä.
• Puheenvuorot myös alan muilta toimijoilta
• Ajankohtaisosiossa Hiilineutraali Golfkenttä -laskenta
• Open Forum - avoin keskustelu, aiheena mm. kiinteistövero
Janne Lehto on yksi arvostetuimmista kentänhoidon ammattilaisista Suomessa. Hän toimii kenttämestarina Hirsala Golfissa, mutta avustaa ja konsultoi muitakin tahoja tarvittaessa.
Janne Lehto on koulutukseltaan Master Greenkeeper. Maailmassa on alle sata vastaavan koulutuksen käynyttä osaajaa. Se on alan arvostetuin kentänhoidon tutkinto.
Torstaina: Yhtiöjärjestyksen muutokset ja ajankohtaista lakiasiaa
Torstaina 7.9. saamme mielenkiintoisen katsauksen yhtiöjärjestykseen ja muihin lakiasioihin liittyen. Niistä tulee meille kertomaan SGK:n oma lakimies, Jarmo Henriksson.
SGK tarjoaa lakipuhelinpalvelun kaikille jäsenkentilleen. Palvelu on toteutettu yhteistyössä Sivenius & Suvanto & Co asianajotoimiston kanssa.
Ilmoittautuminen tapahtumaan 30.8.2023 mennessä
Kutsuvierastilaisuus ja kutsut on lähetetty jäsenkenttien toimitusjohtajille.
Mikäli ei-jäsenkentän edustajat haluavat osallistua, ota yhteys SGK:n toimistoon:
toimisto@sgky.fi
Tutustu SGK:n toimintaan ja liity jäseneksi >