Mistä rahoitus golfkentän perusparannuksiin ja muihin investointeihin?

SGK:n seminaari 15.9.2025 Kytäjä Golfissa

Golf Talman 2 miljoonan euron kastelujärjestelmäuudistus saatiin rahoitettua onnistuneesti.

Kun golfkenttää peruskorjaa isosti, siihen tarvitaan usein myös ulkopuolista rahoitusta. Osalle kentistä rahan hinta ja omavastuuosuus voivat olla sellaisia, että hanke jää suunnitelman asteelle. Tuntevatko pankit golfbusineksen ja kenttien tavan toimia? Onko pitkäaikaisesta kumppanuudestakaan pankin kanssa aina apua?

– Muutama pankki vaati 50 % omarahoitusosuuden ja yhden pankin kanssa, pitkien vakuuttelujen jälkeen, saatiin se laskettua 30 %:n. Osa rahoituslaitoksista ei halunnut tehdä tarjousta lainkaan. Kirjanpitoaineiston todistelulla ja muulla suullisella vakuuttelulla, että yhtiön asiat ovat taloudellisesti niin hyvällä tolalla, kuin ne golfkenttäyhtiössä vain voivat olla, ei ollut paljoa merkitystä. Pankkien toimintaa ohjaavat melko tiukasti sekä niiden sisäiset että ulkoa tulevat säännöt ja sääntelyt, kertoi Golf Talman toimitusjohtaja Ismo Haaponiemi omasta kokemuksestaan. (Lue lisää)

Suomen Golfkentät ry järjestää perinteisen Juridiikkapäivän asemesta seminaariaamun, jonka aiheena on golfkenttien hankkeiden rahoitusratkaisut. Paikalle aiheesta alustamaan kutsutaan pankkien edustaja sekä muiden rahoitusratkaisujen (esim. Leader) asiantuntija. Tilaisuudessa kuullaan myös päivitys toimialan rakenneuudistuksesta.

Seminaari järjestetään Kytäjä Golfissa, Hyvinkäällä.


OHJELMA

09.00 Runsas verkostoitumisaamiainen aamiaisbuffetista, Kytäjän terveiset

10.00 Pankkien kyky rahoittaa golfkenttien investointeja, Osuuspankin edustaja

11.00 Leader ja muut alueelliset tahot golfkenttien toiminnan kehittämiseen

12.00 Esimerkkejä golfkenttien investointien rahoittamisesta eri puolilla Suomea

12.30 Tilannepäivitys golfalan rakenneuudistuksesta, Kyösti Vesterinen

13.00 Puheenvuoro

13.15 Lounas seisovasta pöydästä

14.00 Ensimmäinen peliryhmä liikkeelle (pelaamme autoilla)