Honour Golf-lehtiAjankohtaista | 18.09.2023 09:25
Hyviä esityksiä, keskusteluita ja verkostoitumista PJ&TJ-päivillä 6.-7.9.2023
Suomen Golfkentät ry:n Puheenjohtaja&Toimitusjohtajapäiviä vietettiin Nokialla 6.–7.9.2023. Pandemian johdosta väliin jo muutaman vuoden ajan jäänyt tapahtuma tuli nyt tarpeeseen. Varsinkin kenttäyhtiöiden puheenjohtajille suunnatussa tapahtumassa käsiteltiin useita ajankohtaisia aiheita, ja niistä oli myös aikaa keskustella kaksipäiväisessä tapahtumassa.
Päivien avaussanat lausui yhdistyksen puheenjohtaja Kyösti Vesterinen. Hän korosti yhdistyksen aloittavan jälleen puhtaalta pöydältä, kentiltä saadun taustatuen voimin. Yhdistyksen toimintaa käsiteltiin lyhyesti Open Forum -osiossa. Päiville osallistuneet, noin 30 toimitusjohtajaa ja puheenjohtajaa saivat aluksi esitellä itsensä lyhyesti, olihan kyseessä myös merkittävä verkostoitumismahdollisuus.
Janne Lehto aloitti esityksensä esittelemällä omat roolinsa golfalalla. Sen lisäksi, että hän toimii kenttämestarina Hirsala Golfissa, hän konsultoi golfkenttiä Suomen Golfliiton kenttäkehittäjänä. Oman yrityksensä kautta hän myös avustaa muutamia kenttiä suoraan. Janne on Pohjoismaiden ensimmäinen Master Greenkeeper -tutkinnon suorittanut kenttämestari, ja hän toimii kentänhoitajien yhdistyksen (FGA) puheenjohtajana. Hirsala Golf Oy:n hallituksessa Janne on ollut 4 vuotta.
Vastuullisuus
Janne Lehto nosti ensimmäisenä tärkeänä tulevaisuustrendinä vastuullisuuden ja ympäristöasiat, joiden eteen hän on tehnyt Hirsalassa paljon töitä. Hänen mielestään golfilla olisi erinomainen mahdollisuus toimia ympäristöasioiden edelläkävijänä. Se toisi myös uusia kumppanuuksia kentille, sillä yritykset haluavat näkyä vastuullisesti toimivien kumppaneiden rinnalla.
Lähitulevaisuuden uhkina Lehto näkee rajoitukset kasteluveden käytölle, hiekoille ja erityisesti kasvinsuojeluaineille. Ruotsissa veden käyttöä jo säädellään, ja vastaavaa on odotettavissa meilläkin, vaikka pintavesien tilanne maassamme onkin tällä hetkellä luksusluokkaa. Ilmaston lämpeneminen aiheuttaa monia haasteita, joita Suomessakin on tänä kesänä huomattu. Alkukesän kuivuus hankaloitti kenttien kastelua ja loppukesän kaatosateet toivat haasteet pelaamiseen ja kentänhoitoon. Ääri-ilmiöiden lisääntyminen on tosiasia. Hirsalan tapaisten Pay & Play -kenttien talous on riippuvainen kentän jatkuvasta pelikunnosta. Kenttää ei voida sulkea sääolojen johdosta. Kastelu- ja kuivatusjärjestelmien on siksi oltava ajan tasalla.
Henkilöstön saatavuus
Ammattitaitoisen henkilökunnan saatavuus on ajankohtainen ongelma alalla juuri nyt. Eläköitymisaalto on käynnissä. Toimialan kausiluonteisuus on yksi haaste, palkkataso toinen, arvioi Lehto. Esiin noussut robotiikka voisi tuoda kiinnostavuutta alan uusiin tehtäviin, toisaalta robotiikka voi myös olla ratkaisu henkilöstön saatavuuteen, vaikkei Janne Lehto sitä henkilöstön korvaajana ajattelekaan. Väylien leikkaamisesta on tulossa samanlaista automaatiota kuin kastelujärjestelmistä. Jo nyt tehtyjen tutkimusten mukaan robottileikkureilla saadaan vastaavaa laatua kuin päältäajettavilla koneilla. Työn tekemistä ja sen aikatauluja muuttamalla kiinnostus alaa kohtaan voisi lisääntyä.
Datan keruu
Nykyaikaisen kentänhoidon datan keruu ulottuu jo lähes kaikkeen toimintaan. Kun kaikki taudit ovat jo maaperässä, on hoidettava olosuhteita parhaan taidon mukaan. Huonot olosuhteet saavat taudin puhkeamaan. Kysymykseen onko ilmaston lämpeneminen yksi syy, Janne vastaa kertomalla 10 vuoden tutkimuksesta, jossa maaperän lämpötilaa mitattiin antureilla Etelä-Suomessa. Tutkimustuloksen kahden asteen keskilämpötilan nousu on jo yksi sellainen tekijä, mikä lisää tautipainetta ja mahdollistaa uusien tautien leviämisen. Osa kenttien kasvukerroksen tutkimuksesta perustuu visuaaliseen havainnointiin, osa mittareilla saatavaan dataan, tai toiminnalliseen kokeeseen.
Asiakkaiden vaatimukset ovat yksi osa datan keruuta, sillä heillehän kenttää hoidetaan. Järjestelmien, joilla työkulun dataa kerätään, eivät saa olla monimutkaisia käyttää. Datan keräämisen tulisi olla normaaliin työpäivään kuuluva toimi. Yleisön joukosta pyydettiin mittaustuloksille vertailuarvoja.
Janne Lehdon filosofiaan kuuluu kestävän kehityksen kentänhoito. Siihen kuuluu se, että kentälle tehdään mahdollisimman vähän, ja se mitä tehdään on perusteltua. Esimerkiksi väyliä ei leikata joka päivä vain sen leikkaamisen takia. Asiakkaiden odotusten Janne toivoo muuttuvan siihen suuntaan, että kesän aikana ruskeaksi paahtunut kenttä koettaisiin hyväksi, täydellisen vihreyden sijaan. Brittein saarilla kentät ovat parhaimmillaan kuivia ja rullaavia, silloin kun ne ovat osin ruskeita.
Teknologia
Hirsalan kentillä hyödynnetään jo nyt robotiikkaa ja antureita. Automaation hyödyntämisellä haluttiin vapauttaa osaavia resursseja ja nostaa tiettyjen pelialueiden laatua, esimerkiksi lyöntipaikkojen tai bunkkereiden käsinhoidolla. Tavoitteena ei ole ollut kenttähenkilökunnan määrän vähentäminen. Robottileikkureita on kaikkiaan 36 ja niillä leikataan 100 % väyläalueista. Väylillä leikkuukorkeus on joka päivä 13 mm ja laatu vastaa tavallista leikkuuta. Leikkuuaika on 24/7.
Robotiikan ja antureiden käytöllä pyritään tilanteeseen, jossa tiedetään mitä kentälle kuuluu ilman että siellä täytyy käydä.
Kuvapohjainen tekoäly on tulevaisuuden näkymissä. Kentänhoitokoneisiin asennettavat kamerat tai jokin muu kuvantamisteknologia kuvaa viheriöiden pintoja päivittäin. Täsmälliset hoitotoimet kohdistetaan niiden pohjalta vain hoitoa vaativille kohdille. Tekoäly tunnistaa kuvista oikean taudin huomattavan ajoissa ja osaa valita oikean hoitotoimenpiteen.
Janne Lehto korosti myös kentän hoitosuunnitelman ylläpitoa, jotta jokainen peruskorjaus ei olisi vain yksittäinen toimi. Suunnitelma antaa tavoitteen, jota kohti näillä toimilla mennään.
Esityksensä lopuksi Janne Lehto korosti vielä kerran ympäristöasioiden mukaan ottamista kentänhoitoon. Sen avulla on saatavissa säästöjä ja uusia kumppanuuksia. Golfkenttien ympäristöasioista kannattaa jo nyt olla ylpeä, ja kertoa niistä aktiivisesti omille pelaajille ja sidosryhmille.
Lue esitysten referoinnit:
• Petri Aaltonen, Hako: esitysaiheen kommentointi laitevalmistajalta > Lue lisää
• Juuso Rajasvuo, Wihuri Oy: esitysaiheen kommentointi laitevalmistajalta > Lue lisää
• Petri Jaatinen: Päivitys Hiilineutraali Golfkenttä -laskentaan > Lue lisää
• Open Forum -keskustelut: Golfkenttien kiinteistöveron korotus > Lue lisää
• Open Forum -keskustelut: Toimialan organisoinnista kysely > Lue lisää